keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Tavat tutut tutuksi tulleet

Hevosten tavat tulevat jälleen hirveän tutuiksi. Yön jälkeen kummaltakin löytyy aivan erilaiset karsinat, mutta päivästä toiseen saman kaavan mukaan sotkettu.

Lahja on hyvin siisti. Sen purut loistavat puhtauttaan ympäri karsinaa ja oikea nurkka toimii vessana. Kaikki on siististi yhdessä läjässä ja niihin on varottu koskematta. Heinät on syöty nätisti, eikä viskelty ympäri karsinaa ja vesikippo on aamullakin puolillaan raikasta vettä. Kun taas kakaran karsina on hävityksen kauhistus! Karsina on yhtä vessaa, ruokailunurkkaa ja petiä yhtäaikaa. Heiniä on siroteltu minne sattuu ja kaikkea ei ole edes syöty, jätökset on levitelty ja piiloteltu ympäri karsinaa ja vesikipossa uiskenneltu. Parhaimmillaan roiskittu myös ainakin puolet vedestä puruille tai ehkä jopa kaadettu koko kippo - lähde siinäs sitten vaihtamaan purut, kun yksi on yössä sotkenut koko karsinan.

Lahja osoittaa olevansa vanhempi ja hyvätapaisempi myös monessa muussa asiassa. Sen voi ihan hyvin aamuisin ja iltaisin päästää kulkemaan vapaasti tarhaan ja karsinaan. Ajolenkinkin jälkeen se kärryjen oton jälkeen talsii itse talliin. Lordin mielestä tälläinen omilla aivoilla ajatteleminen on ihan hepreaa ja myöskin ohjatusti toimiminen on joskus kovin hankalaa. Sille on talven aikana tullut ikäviä tapoja, kuten pureminen ja päälle tunkeminen/ hyppiminen. Taluttamisessa ja hoitotilanteissa toimimisessa on saatu lähteä ihan alusta, sillä röyhkeys on mennyt ihan yli. Pienikin paine puolestaan saattaa laukaista pakoreaktion - nimittäin ylöspäin. Pariin päivään moisia typeryyksiä ei ole enää tehty ja yleinen käyttäytyminen on parantunut, mutta ei aina ole vielä ihan kympin luokkaa oripojan toimiminen.



Lahjan kanssa on köpsötelty nyt riimujen kanssa!

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Suusta löytyi susi - vai siis mikä?

Lahjan kanssa on puuhailtu aika paljon viime päivinä. Muutama päivä sitten se pääsi ihan eri kameran eteen, kuin minun omani ja tämän kuvaussession tuloksia näette alla (neljä ekaa kuvaa). Tehtiin Lahjan kanssa kaikkia maastakäsinjuttuja silloin, vaikkakin tamman kärsivällisyyden puute ja uusi paikka tekikin tehtävänsä. Lahja ei olisi millään nimittäin malttanut rauhoittua ja jäädä istumaan pitkäksi aikaa, mutta kyllä se pariin otteeseen vähän aikaa pysyi paikoillaankin. Ruoka ainakin kelpasi!

Tallin kanssa on edetty myös ja sinne on saatu nyt väliseinä paikoilleen. Puuttuukin enää yksi ovi ja kalterit karsinoista. Pihattoaitaa rupesin tänään väsäämään ja riippuukin ihan minusta itsestäni, missä vaiheessa saan sen valmiiksi... Lordin tämänhetkinenkin tarha tulee suuremmaksi, sillä se tarhaa edelleen väliaikaistarhassaan. Jospa sille löytyisi kuitenkin se kaveri, niin saisi molemmat pihattoon suoraan aidan valmistuttua. Pikku puuhaa riittää aina, mutta pitää ainakin liikkeessä, eikä tule ongelmaa ajanvietosta. Jälleen 24/7 kiinni hevosissa, tätä minä olen kaivannut!

Lahja on alkanut vältellä viime päivinä kuolaimien laittoa, vaikka ajaessa toimiikin normaalisti. Se alkoi mietityttämään, sillä ennen Lahja on ottanut ne suuhun itse pyynnöstä ja nyt lähtee kävelemään karkuun, jos saa tilaisuuden. Meinasin aluksi luulla tilanteen johtuvan vain uudesta paikasta, mutta suuta ronklattuani löydöksenä olikin mitä luultavammin sudenhampaat yläleuassa, mikäli asian oikein tulkitsin (kaikilla niitä ei ole). Piikkejä tuntui myös ja niitä nuorille yleensä nopeammin tuleekin. Aikomus on ajella nyt ihan riimu päässä siihen asti, että saa jonkun raspaamaan ja nykäisemään turhat hampaat pois. Se on kuulemma kuitenkin ihan rutiinitoimenpide hevosten hammaskalustoa huoltaville, joten mitään suuren suurta operaatiota ei ole edessä. Sen verran ikävästi sudenhampaat kuitenkin saattavat painaa kuolaimiin, että ne kannattaa poistattaa, jos kuolaimia käyttää. Kaikkea sitä hevosilla voikaan olla! Sudenhampaat, kukakohan senkin nimen keksinyt?





Tyyppi päikkäreillä tänään.


Ja ajolenkillä



Lyyli tietenkin mukana!

perjantai 17. huhtikuuta 2015

Mörkö asuu kiven takana

Hepat ovat oleilleet meillä kohta jo viikon ja ovat hyvin tottuneet uusiin päivän rytmeihin. Ne tarhaavat joka päivä iltamyöhään asti ja ovat karsinoissa mahdollisimman vähän aikaa. Aamu alkaa aina väkirehujen jaolla, jonka jälkeen ponit viedään pihalle. Kouluaamuina olen tykännyt tehdä niin, että käyn suurinpiirtein yöpaitasillani ja paljain varpain viskaisemassa rehut kuppiin ja vien hepat pihalle samalla kun lähden kouluun. Ei tarvitse odotella heppojen syömistä tallissa, vaan voi antaa niiden rauhassa syödä ja käydä itsekkin haukkaamassa aamupalaa nassuun välissä.

Lahjan kanssa on käyty jo kolmesti tutustumassa ympäristöön ja vielä ainakin sillä on virtaa riittänyt kovasti. Energiaa tuntuu olevan ylimääräiseenkin, sillä tänäänkin pihassa olevaa verkkorullaa piti ihmetellä suureen ääneen jalat tutisten. Kunhan tässä vauhtiin päästään ja kuntoa päästään kohottamaan, saa ne energiat kulutettua osittain siihen liikkumiseenkin, eikä tarvitse sitten enää kiville ja kannoille puhista. Toki uusi paikkakin tekee vaikutuksensa, mistä sen tietää, vaikka mikä mörkö olisi kyseessä!


tiistai 14. huhtikuuta 2015

Hepat kotona!

Hepat saapuivat muutama päivä sitten kotipihaan aivan juuri nikkaroituihin karsinoihin yöksi. Kalterit karsinoista vielä puuttuivat - ja puuttuvat edelleen, mutta hyvin yönsä kaverukset tallissaan viettivät. Kaikkea muuta pientä ja isompaa hommaa on vielä tehtävälistalla, mutta hevoset ovat samassa paikassa, missä asun! Se on tärkeintä ja on taas ihanaa mennä aamulla hoitamaan karvakorviaan, vaikka sitä ennen seitsemää ylös kömpiessään välillä toiselta tuntuukin. Viimeistään hörisevät nelijalkaiset tallissa varmistavat, että päivä on pelastettu.

Ekana aamunaan hepat joutuivat odottamaan ulos pääsyään liki puoleen päivään, vaikka ne aamulla jo kuuden jälkeen saikin aamuruokansa. Nimittäin pihalta löytyi vasta yksi aita ja samaan tarhaanhan näitä ei voi enää laittaa. Lordi sai pika-aidan, sähköistetyn sellaisen, ja ponit pääsivät vihdoin pihalle. Olivatkin sitten iltamyöhään saakka ulkoilemassa. Pitäisi Lordille väkertää kunnon lautatarha, mutta paikoin on vielä routaa. Jos aidasta haluaa kestävän, joutuu hetken vielä odottamaan, ennenkuin alkaa rautakangella hutkimaan.

Nythän sisarukset joutuvat hetken aikaa elelemään ihan kahdestaan, mutta näkevät toisensa koko ajan lukuunottamatta liikutushetkiä. Heppakaveria on suunnitteilla kuitenkin etsiä - toivottavasti sellaisia löytyy - ei omaa, mutta seuraksi varsanrötkäleille, jotka leikkiseuraa kuitenkin tarvitsevat. Tallista löytyy kaksi karsinaa ja vielä pihattokin, joten tilaa niinsanotulle ylimääräiselle löytyy kyllä. 

Ponit ottivat uuden paikan ihan hyvin vastaan, vaikka Lordi aluksi olikin sitä mieltä, että hän ei uuteen karsinaansa yöksi jää ja huoli oli suuri, missä sisko oli. No siskohan oli vieressä, mutta pieni mies kun ei nähnyt kaveriaan, ellei seisonut kahdella jalalla. Oripojan karsinaan piti lyödä vähän lisää lautoja, ettei se nyt keksi sieltä yli tulla, ennenkuin kalterit saa paikoilleen, mutta nuorukainen rauhoittuikin hetkessä. Toinen yö meni jo kuin olisi aina asunut täällä. Lahjaa nyt ei tuttuun tapaan kiinnostanut mikään muu kuin se, milloin saa ruokaa ja kyttäsi sitä karsinan ovelta heti sinne päästyään. Tänään käytiinkin jo pieni testikierros ajaen uusissa maastoissa ja Lahja oli niin innoissaan, että olisi juossut vaikka koko matkan!

Ponien omia kansioita ja Lahjan hoitovihko

Lahja metsätarhassa, jossa tällä hetkellä tarhailee, Lordi näkyy takana.


Ponien yösijat uusina ja vielä loppusilauksia vaille valmiina

Lahjan tietolappu karsinan ovessa

Hieno mies harjaustuokiolla!


tiistai 31. maaliskuuta 2015

Pieni mies ja valjaat

Heppojen muuttopäivä lähenee kovasti, vaikka varmaa hetkeä ei vielä olekkaan tiedossa. Lähempänä kuitenkin koko ajan, eikä kovin kauaa enää mene!

Lordi on tutustunut valjaisiin parina viime päivänä perusteellisemmin. Se hyväksyy kuolaimet jo tosi hyvin, eikä valjaissa koskaan ole ollut ongelmaa. Pari kertaa on kierretty ratakin ympäri minä takana kävellen ja ohjasavut ääniapuineen alkavat pojalle selkeytyä. Se osaa kääntyä, pysähtyä ja peruuttaa kyllä halutessaan, mutta ihan täysin hallinnassa eivät ne ole vielä. Kunhan nyt eteenpäinpyrkimys löytyy ensin, niin on tässä aikaa harjoitella apuja tarkemmin vielä pitkän aikaa. Ollaan käsitelty kääntäviä ja hidastavia apuja ihan vain paikoillaan ja hevosen vierellä seisten, nyt ne pitäisi vielä toteuttaa itse ohjasajossa. Hyvin Lordi tsemppaa aina ja mitä enemmän kehuu oikeasta, sen hienommin se menee jo. Onhan tuo omasta luulostaan huolimatta kuitenkin vielä niin pieni poika, että ei siltä tässä vaiheessa kummempia tarvitsekkaan vaatia ja varsinainen ajo-opetus tulee kyseeseen aikaisintaan vasta ensi syksynä. Harjoitellaan näitä alkeita nyt pikkuhiljaa ja kesällä tulee sopiva miettimistaukokin laitumella.

Lahjan kanssa käytiin yksi päivä ajaen tien reunassakin ihan autoja ajatellen. Autot eivät ole Lahjaa oikeastaan koskaan jännittänyt, joten oli oikein sopiva hetki käydä katsomassa niitä myös kärryiltä käsin. Eipä siinä muilla ollut ihmettelemistä, kuin autoilijoilla, kun poni tulee hölkkää harja hulmuten vastaan. Tiedä sitä, jos joskus pääsisi opettamaan Lahjan kunnon nelipyöräisiin valjakkovaunuihin, kelpaisi sellaisilla käydä kylällä pyörähtämässä!

Harjoiteltiin maastakäsin juttuja kummankin kanssa tänään. Niistä pientä koostevideota alla. Kunhan hepat tulevat kotiin, päästään varmasti enemmän taas harjoittelemaan maastakäsin juttuja eteenpäinkin! On Lahja jotain uuttakin oppinut, nimittäin nostamaan raipan maasta ja se on ihan pientä hiomista vaille jo valmis. Sitä tosin ei näy nyt videolla, mutta saatte sitten, kun neiti oppii ojentamaan raipan käteen, eikä viskomaan sitä minne sattuu ;)





keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Hiljaisuudesta kohti parempaa

Ehkä. Olette varmaan moni miettineet, minä itse mukaanlukien, miksi blogista on tullut näin hiljainen. Viimeinen vuosi on ollut rankin pitkään aikaan hevosten suhteen. Olen aina tykännyt siitä, että hevoset asuvat omassa pihassa, niiden luokse on joka hetki mahdollista mennä ja kaikesta saa päättää itse. Nyt niin ei ole ja se kieltämättä syö innostusta vähän jos ei enemmänkin. Niitä samoja hevosia, joita hoiti ennen itse yksinään, näkeekin monta eri ihmistä päivittäin ja ne perusasiat, kuten ruokkiminen ja siivoaminen on muiden vastuulla. Niin typerältä kuin se ehkä joistakin kuulostaa, on se kaikki ollut minulle hyvin tärkeää ja ei tunnu kivalta käydä vain vähän harjailemassa ja pyörittelemässä narua tallilla. Ihan kuin olisi jotain hoitohevosia, ei niitä enää kohta edes tunnista omaksi. Ennen niiden jokaisen tavan tunsi, nyt ei ole enää mitään hajua, miten hevoset päivän arkirutiineissa yleensä edes käyttäytyvät! Oli tosi innostavaa mennä tallille, aina vaikka sen kymmenen kertaa päivässä oman pihan poikki juosten ja nyt ollaan tilanteessa, että sinne ei edes halua mennä. Mitä siellä tekee, vähän harjailee ponia ja toteaa, että hyvin on hoidettu?

Onneksi tähän on tulossa muutos, vihdoin! Blogin syvä lamakausi pääsee kesään mennessä mitä luultavammin päätökseen ja matkaan lähdetään kaksi kertaa suuremmalla innolla kuin ennen; hevoset pääsevät omaan kotiin, omaan hoitoon, omaan pihaan. Saan taas viettää joka aamun ja illan tallissa, seuraten, miten hevoset syövät, miten ne käyttäytyvät ja kuinka niillä yleisesti ottaen menee. Järjestellä oman tallin nurkkia haluamaansa järjestykseen, perfektionistin lailla puunata paikkoja kuntoon ja rapsutella poneja työn lomassa. Kaikkea sitä minä rakastan. En sitä, että vähän käydään ponia harjailemassa ja harjoitteluja tekemässä, ei sitä voi enää minun järkeeni lukea hevosen omistamiseksi. Itsehän on siinä tilanteessa paljon vähemmän hevostensa kanssa tekemisissä, kuin niiden hoitajat.

Ainut pieni ongelma tässä on se, että tuskallisen puuduttava remonttiurakka on vain edessä. Se tarkoittaa sitä, että itse joutuu kitkuttelemaan jonkun aikaa kivikautisissa oloissa, ennenkuin paikkoja saadaan paremmaksi. Hevosia ei kuitenkaan voi jättää yksin oman onnensa nojaan. Jospa sitä vihdoin olisi tajunnut, että itse elää jonkun aikaa vaikka tolpan nokassa, kunhan pääsee hoitamaan hevosensa itse ja näkemään ne ihan milloin vain haluaa!

Koska elämä sattuu nyt menemään vähän miten itse tahtoo, en voi sanoa mitään varmaksi. Huhtikuu on kuitenkin tämä suunniteltu käännekuukausi, jolloin päästään ehkä taas nousuun. Lisää juttua luvassa kyllä, kunhan hevosten muuttopäivä lähestyy!

perjantai 27. helmikuuta 2015

Isosiskon varustekaapilla

Lordin elämä on palautunut ihan normaaliksi kokonaan jo ja sen kanssa on jatkettu opiskelua. Vähän aikaa sitten vuorossa oli kuolainten lisäksi isosiskon valjaat, jotka ihan normaaliin tapaan ei tuntunut miltään. Kesää kohti mentäessä varmaan opetellaan vähän ohjasajoa, mutta ensiksi ihan vain tuntumaa ja kääntymistä kuolaimilla. Joulun aikaa hankitut uudet Kiefferin cob- koon suitsetkin on jo ihan passelit Lordin päähän, vaikka viimosissa rei´issä mennäänkin.

Lordille on tullut samanlainen paussi kuin Lahjalle aikoinaan kasvamisessa. Se on nyt jämähtänyt 129 senttiin - aivan kuten Lahjakin. Takaa Lordi on kuitenkin jo 135 senttiä, joten iso poika siitäkin tulee. Jänskättää vähän, kuinka paljon nuo aikovat kasvaa, kun Lahjakin lähentelee jo 145 senttiä edestäkin (takaa on jo), kun emänsä on viisi senttiä matalampi, eikä isäkään enää kuin muutaman hassun sentin päässä!

Kesken Lordin varusteharjoittelujen kamera pisti viimeisetkin kapulat rattaisiin ja lakkasi toimimasta. Tai toimii se hyvällä tuurilla, jos sen päälle saa, mutta asetuksia ei saa muokattua saati kuvia katsottua ja kuvaa tulee seitsemän kappaletta sekunnissa jatkuvaa tahtia sumeana mössönä ilman mitään kontrollia. Errorin lisäksi se nykyään ilmoittaa myös huonosta akusta jos kameraa saa edes käynnistettyä. Tässä elellään nyt siis ilman kameraa, eikä uudesta ole vielä tietoakaan, eli vähän kehnosti menee nyt! Tietokonekin pihisee viimeisiään ja kaiken päälle puhelinkin lakkasi toimimasta, eli tekniikkakin koittaa ihan toden teolla pistää nyt vastaan. Pieni hiljaiselo blogin puolella tuntuu sitkeästi jatkuvan, mutta antaa sen olla, kyllä täältä vielä taas noustaan kun sen aika on!





Tää on tätä kameran automaatilla tahkomaa 7 kuvaa sekunnissa mallia, kun tätä nykyä ei saa edes kuvaaja päättää millon se kuva otetaan!